Leikkipuistotoiminta on ennaltaehkäisevää sosiaalityötä

Toiminta Laurinniityn leikkipuistossa Lassilassa uhkasi loppua syyskuun alusta vuoden loppuun asti säästösyiden vuoksi. Tieto sulkemissuunnitelmista tuli täytenä yllätyksenä puiston käyttäjille, joista monet olivat ehtineet ilmoittaa lapsiaan puiston kerhoihin. Vanhemmat olivat valmiita jatkamaan toimintaa vaikka vapaaehtoisvoimin, kunnes sosiaalivirastosta ilmoitettiin, ettei puistoa suljetakaan. Sulkemista oli vain suunniteltu, mutta asiaa ei oltu viety sosiaalilautakunnan käsiteltäväksi.

Laurinniityn leikkipuiston infotilaisuudessa oltiin huojentuneita uudesta käänteestä, mutta samalla huolestuneita jatkosta. Miten toiminta tulee jatkumaan ensi vuonna, jos resurssit ovat näin tiukoilla? Puistossa on järjestetty leikki- ja kerhotoimintaa sekä koululaisten iltapäivätoimintaa, ja alueella on tarkoitukseen hyvin soveltuva rakennus ja leikkivälineitä. Olisi ollut resurssien tuhlausta jättää ne käyttämättä syksyn ajaksi. Vanhemmat katsoivat puistotoiminnan ehkäisevän syrjäytymistä ja tukevan lasten kotihoitoa. Monet olivat jopa ajatelleet hakevansa lapsillensa päiväkotipaikkaa, jos puisto olisi suljettu.

Helsingissä on pulaa päiväkotipaikoista, ja usealta taholta on ehdotettu lasten kotihoidon tukemista mm. kerhotoiminnan avulla. Strategioissa korostetaan ennaltaehkäisevän toiminnan tärkeyttä. Sosiaaliviraston omilla sivuilla todetaan, että "leikkipuistot ovat lapsiperheiden varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn aktiivinen mahdollistaja". Toivottavasti nämä asiat muistetaan, kun puisto- ja kerhotoiminnan resurssointia mietitään seuraavan kerran.

Asumiskustannusten kalleus on helsinkiläisille lapsiperheille todellinen koetinkivi

Jouduimme päiväkotireissulla toimittajan yllättämäksi. Lasten pyöriessä jaloissa minulta kyseltiin perheemme kulutustottumuksista ja inflaation vaikutuksista niihin. Selvitetyksi tulivat niin lastenvaatteiden hinnat kuin hyviksi havaitut säästökeinotkin. Eniten lapsiperheiden taloutta Helsingissä kurittaa asumisen kalleus. Asumme todella ahtaasti verrattuna muualla Suomessa asuviin tuttaviini. Helsingissä asumisessa on kuitenkin monia hyvä puolia, jotka saavat yhä useamman lapsiperheen valitsemaan sen asuinpaikakseen. Palvelut ovat lähellä ja hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä, autoa ei välttämättä tarvita ollenkaan, harrastusmahdollisuudet ovat lähes rajattomat, alueella on paljon hoidettuja puistoja ja virkistysalueita, tarjolla on erikielisiä päiväkoteja ja kouluja sekä erikoislukioita, ja työmatkat saattavat olla lyhyempiä. Sinänsä tavallinen lapsiperheen arki on varsin samanlaista asuinpaikasta riippumatta, mutta toiset viihtyvät kaupunkimaisessa ympäristössä ja toiset taas maalla. Itse rentoudun, kun näen kaupungin valot...

Ohessa linkki Hesarin talousnäkymiä koskevaan juttuun:

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/1135238971267?ref=lahetalinkki

Leikkipuistoihin kuntoiluvälineitä myös aikuisille

Englannissa oli hankittu puistoon kuntoiluvälineitä vanhuksille (HS 9.3.). Välineet saivat heti suuren suosion, ja niihin tullaan tutustumaan kauempaakin. Samaa olisi syytä kokeilla Suomessakin. Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi lasten leikkipuistoissa ei ole mitään kuntoilutelineitä aikuisille. Pienten lasten vanhemmat seistä värjöttelevät puistoissa jopa tuntikausia päivittäin, eikä aikaa omille urheiluharrastuksille juuri jää. Jos puistoissa olisi kuntoiluvälineitä myös aikuisille, voisivat lasten kanssa ulkoilevat vanhemmat ja isovanhemmat hyödyntää ulkoiluaikaa lihaskunnon kohottamiseen passiivisen seisomisen sijaan. Vanhempien kuntoilu olisi lapsillekin esimerkkinä siitä, ettei liikkumisen tarvitse loppua aikuisena. Kuntoilutelineet voisivat houkutella myös isiä puistoihin, kun päivän urheilutuokio hoituisi samalla lasten kanssa ulkoillen. Ehdotan, että Helsingin kaupunki toimittaa leikkipuistoihin kokeeksi samantyyppisiä telineitä, joita pururatojen varsilla näkee.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 17.3.2008

Urheiluseurat ja iltapäiväkerhot yhteistyöhön

Presidentti Halonen ehdotti koululiikunnan lisäämistä arki-iltapäivisin, mikä sinänsä on kannatettava ajatus. Huolen kohteena ovat lapset, jotka eivät liiku tarpeeksi. Ehdotuksen mukaan myös yksi lauantai kuukaudessa olisi varattava urheilulle ja taideaineille. Kouluviikot ovat raskaita, ja monilla on jo lukuisia harrastuksia koulun ulkopuolella., joten lauantait säästettäköön lasten vapaa-ajaksi.

Mistä sitten saataisiin resurssit iltapäivätoiminnan lisäämiseksi, kun kunnilla on vaikeuksia jo pelkän perusopetuksen laadun ylläpitämisessä? Yksi keino voisi olla urheiluseurojen hyödyntäminen iltapäiväkerhojen toiminnassa. Urheiluseurat voisivat tulla kouluille esittelemään lajeja, ja näin moni lapsi saattaisi innostua harrastamaan liikuntaa säännöllisesti. Tarvittaessa tutustumisia järjestettäisiin lajin harjoittelupaikoille. Seuroille esittelyt olisivat hyvä tilaisuus rekrytoida uusia jäseniä ja harrastajia. Urheilulajien kirjo on runsas, mutta suurin osa jää tavanomaisen koululiikunnan ulkopuolelle. Moni oudolta vaikuttava laji voi kokeilun jälkeen osoittautuakin juuri itselle sopivaksi.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 23.8.2008

Joko Myanmar unohdettiin?

Myanmarin hirmumyrskystä on kulunut yli kuukausi, eikä ulkomaista katastrofiapua ole vieläkään pystytty toimittamaan alueelle. Yli kaksi miljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa ja toistasataa tuhatta ihmistä kuollut tai kadonnut. Kun kansainväliset avustusorganisaatiot ja toimittajat eivät ole päässeet arvioimaan katastrofin koko laajuutta ja raportoimaan siitä, on maailman mielenkiinto Myanmaria kohtaan vähitellen laantunut. Sotilasjuntta on onnistunut tavoitteessaan. Pikainen katsaus kotimaisiin ja ulkomaisiin lehtiin osoittaa, että median mielenkiinto on muualla, usein vähäpätöisemmissä asioissa. Jos uhrien joukossa olisi ollut runsaasti länsimaalaisia, olisi tilanne toinen, kuten muistamme tsunamin uutisoinnista.

On käsittämätöntä, miten länsimaat vain tyytyvät tilanteeseen. Onko diktatuurisen sotilasjuntan kunnioittaminen tärkeämpää kuin miljoonien ihmisten auttaminen? Eikö avun perille toimittaminen, tarvittaessa pakkokeinoin, olisi perusteltua ja hyväksyttävää? Kansainvälinen yhteisö on epäonnistunut täysin humanitäärisessä toiminnassaan.

Julkaistu Nykypäivässä 13.6.2008

Pitkistä päiväkotimatkoista merkittävä lisä yksityisautoiluun

Kauppakeskusten sijainnit ovat puhuttaneet viime aikoina. Suuret kauppakeskukset halutaan sijoittaa siten, etteivät ne merkittävästi lisää yksityisautoilua. Yksittäinen ihminen ei kuitenkaan vieraile isossa kauppakeskuksessa päivittäin, ei välttämättä edes joka viikko. Sen sijaan päiväkotipalveluja tarvitaan lapsiperheissä jokaisena työpäivänä, ja vanhempien on kuljettava sinne päivittäin kahteen kertaan.

Jos päiväkotipaikkaa ei ole tarjolla kodin lähellä, muodostuu viemisistä ja hakemisista vuodessa merkittävä määrä yksityisautoilua, etenkin jos päiväkoti sijaitsee työpaikkaan nähden eri suunnalla. Matkat ajoittuvat pahimpiin ruuhka-aikoihin, eikä julkisten kulkuvälineiden käyttö yleensä ole mahdollista. Tähän yksityisautoiluun on helpompi vaikuttaa kuin satunnaisiin kauppakeskuskäynteihin, tarjoamalla kaikille päiväkotipaikka lähellä kotia. Päiväkotipaikkojen tarve lienee mahdollista arvioida varsin tarkasti, esim. säännöllisin alueen lapsiperheille osoitetuin kyselyin, jolloin resurssit voidaan mitoittaa tarpeen mukaan.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 29.5.2008

Liikkumisen esteet heikentävät keskustan vetovoimaa

Suuret kauppakeskukset vetävät ihmisiä puoleensa yhä enemmän. Etenkin perheet suuntaavat niihin viikonloppuisin tekemään isompia ostoksia, syömään ja viettämään aikaa. Autolla pääsee lähelle ilmaiselle parkkipaikalle, liikkuminen sisätiloissa on helppoa ja WC-tilat sekä lastenhoitohuoneet ovat helposti saavutettavissa. Tämä kehitys näivettää Helsingin keskustaa.

Keskustan kauppiaiden ja kiinteistöjen ylläpitäjien olisi jo korkea aika tehdä jotain asiakkaiden kulkemisen helpottamiseksi ja viihtyvyyden lisäämiseksi. Lastenvaunujen, pyörätuolin tai rollaattorin kanssa liikkuvien on lähes mahdotonta päästä sisälle useimpiin liikkeisiin. Liikkeistä puuttuu penkkejä levähtämistä varten, ja WC- ja lastenhoitotiloja ei ole tai ne ovat maksullisia ja hankalasti saavutettavia. Miksi perheet tulisivat keskustaan asioille, kun se on niin hankalaa? Pienten lasten kanssa liikkuva ei jaksa kauan taistella ovia ja kynnyksiä vastaan, ja ydinkeskustan ulkopuolelle pieniin liikkeisiin menemistä ei kannata edes harkita.

Matalalattiaiset julkiset liikennevälineet ovat onneksi vähentäneet liikkumisen esteitä, mutta Helsingin keskustassa on vielä paljon tehtävää. Liikkeissä tulisi olla ainakin yksi automaattisesti avautuva ovi, kynnyksiä olisi madallettava ja asiakkaille osoitettava levähdys- ja WC-tiloja. Näin ostoseurot eivät valuisi suotta Helsingin ulkopuolelle ja keskusta säilyisi elävänä.

Julkaistu Helsingin Uutisissa 11.5.2007.

Lahjakkuuksien syrjiminen tulee kalliiksi

Nimimerkki ”Opiskelija” (HS 4.5.) kertoi riipaisevan tarinansa lahjakkaan lapsen tragediasta. Lahjakkuuksille ei anneta mahdollisuutta kehittyä peruskoulussa, jolloin lahjakkaat lapset oppivat vain pitämään kynttiläänsä vakan alla, sopeutumaan ja tasapäistämään itsensä muiden tasolle. Seuraukset voivat olla niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta katastrofaalisia. Itsensä kieltäminen voi johtaa pysyviin mielenterveysongelmiin, ja samalla yhteiskunta menettää suuren voimavaran, lahjakkaan ihmisen kehityspotentiaalin ja sen mahdollisesti tuoman hyödyn yhteiskunnalle.

Koska useimmat poliittiset päätökset tehdään pääsääntöisesti taloudellisin perustein, on laskettava, mitä lahjakkaiden lasten syrjiminen kaikkine seurannaisvaikutuksineen maksaa yhteiskunnalle. Summa ei liene vähäinen. Onneksi uudessa hallitusohjelmassa mainitaan, että hallitus sitoutuu edistämään luovuutta, erilaista lahjakkuutta ja innovatiivisuutta varhaiskasvatuksesta alkaen. Tämän pyrkimyksen on pian johdettava käytännön toimiin lahjakkaiden lasten tukemiseksi ja syrjinnän lopettamiseksi.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 7.5.2007.