Työnjakoa terveyskeskuksiin koulutuksen ja vaikuttavuuden perusteella

Sosiaali- ja terveysministeriössä kaavaillaan muutoksia ammattihenkilölakiin tarkoituksena kehittää lääkärien ja hoitajien välistä työnjakoa terveyskeskuksissa. Yhtenä uudistuksena tultaneen esittämään ns. hoitajareseptin eli sairaanhoitajien rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden käyttöönottoa. Sairaanhoitaja voisi uusia tiettyjä pitkäaikaisten sairauksien hoitoon tarkoitettuja lääkemääräyksiä sekä määrätä joitakin erikseen listattuja lääkkeitä. Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus olisi sidottu julkisen toimintayksikön kanssa solmittuun palvelusuhteeseen ja edellyttäisi lisäkoulutusta.

Uudistuksella haluttaneen parantaa terveyskeskustyön sujuvuutta; perusterveydenhuollon pelastamista pidetään yhtenä lähivuosien ykköstavoitteista terveydenhuollossa. Valitettavasti keino ei tuo apua niihin tekijöihin, jotka eniten haittaavat terveyskeskustyötä. Väestöt ovat liian suuria, eikä lääkäreillä ole mahdollisuutta keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä eli potilaiden hoitoon. Työnjako kaipaa uudistamista, mutta ei siten kuin ministeriössä kaavaillaan. Tehtävät on jaettava järkevästi henkilöstön koulutuksen perusteella, ja terveyskeskusten on keskityttävä kustannusvaikuttavien hoitojen tarjoamiseen.

Lääkäreiden aikaa terveyskeskuksissa vievät lukuisat ei-lääketieteelliset tehtävät, jotka olisi helppo jakaa järkevämmin jo nykyisin ilman lainmuutoksia ja henkilöstön uudelleenkouluttamisia. On nurinkurista, että keskeisiä lääkärintöitä ollaan siirtämässä muulle henkilöstölle ja samalla käytetään lääkärien työaikaa tehtäviin, jotka eivät varsinaisesti kuulu lääkärikoulutukseen. Tällainen työnjako vähentää entisestään lääkärien kiinnostusta terveyskeskustyöhön. Monet potilaiden ongelmat vaativat pikemminkin sosiaalityöntekijän, terapeutin, ravitsemusneuvojan tai liikunnanohjaajan palveluja. Sairaanhoitajien ammattitaitoa voitaisiin hyödyntää enemmän hoidon toteutumisen seurannassa lääkärikäyntien välillä sairaanhoitajien tarjoamilla ohjaus- ja neuvontapalveluilla. Osa esimerkiksi sosiaalietuuksiin tai avuntarpeeseen liittyvästä todistamisvelvollisuudesta voitaisiin siirtää muulle henkilöstölle. Lääkärityövoimaa ei myöskään kannata käyttää sihteerin tai välinehuollon tehtäviin.

Terveydenhuollon rajalliset resurssit tulee kohdentaa vaikuttaviin hoitoihin. Terveyskeskuslääkärien vastaanotot täyttyvät flunssapotilaista, vaikka tavalliseen flunssaan ei ole olemassa parantavaa hoitoa, ja apteekista on saatavilla flunssan oireita lievittäviä itsehoitovalmisteita. On uskallettava priorisoida ja todeta, että flunssa ja monet muut elämään kuuluvat pikkuvaivat eivät aina vaadi lääkärillä käyntiä tai lääkärintodistusta. Terveyskeskusten on sen sijaan tehostettava merkittävien kansansairauksien, kuten diabeteksen, verenpaine- ja sepelvaltimotaudin sekä päihdeongelmien hoitoa ja ehkäisyä. Tällaisella toiminnalla voi olla todellista kansanterveydellistä merkitystä.

Lääketieteellinen tutkimus, taudinmääritys, hoidosta päättäminen ja vastuu siitä ovat lääkärintyön keskeisintä sisältöä. Lääkkeenmäärääminen on osa hoitoprosessia ja perustuu diagnosointiin, johon vaaditaan lääketieteellistä asiantuntemusta erotusdiagnostisista vaihtoehdoista ja kykyä erottaa vakavat sairaudet lievien joukosta. Kuten aikaisemmin on todettu hoitajien ns. muuntokoulutuskokeilun kohdalla, lääketieteellinen koulutus ei ole lyhennettävissä pikakursseiksi. On potilaan hoidon kannalta järkevintä ja yhteiskunnalle edullisinta antaa lääkärien ja hoitajien keskittyä työhönsä omaa ammattitaitoaan hyödyntäen ja esimerkiksi työpareina toisiaan tukien, kuin tuhlata resursseja jälleen uusiin koulutuskokeiluihin, jotka eivät korjaa terveyskeskusjärjestelmään liittyviä ongelmia.

Julkaistu Helsingin Sanomissa

Pitkistä päiväkotimatkoista merkittävä lisä yksityisautoiluun

Kauppakeskusten sijainnit ovat puhuttaneet viime aikoina. Suuret kauppakeskukset halutaan sijoittaa siten, etteivät ne merkittävästi lisää yksityisautoilua. Yksittäinen ihminen ei kuitenkaan vieraile isossa kauppakeskuksessa päivittäin, ei välttämättä edes joka viikko. Sen sijaan päiväkotipalveluja tarvitaan lapsiperheissä jokaisena työpäivänä, ja vanhempien on kuljettava sinne päivittäin kahteen kertaan. Jos päiväkotipaikkaa ei ole tarjolla kodin lähellä, muodostuu viemisistä ja hakemisista vuodessa merkittävä määrä yksityisautoilua, etenkin jos päiväkoti sijaitsee työpaikkaan nähden eri suunnalla. Matkat ajoittuvat pahimpiin ruuhka-aikoihin, eikä julkisten kulkuvälineiden käyttö yleensä ole mahdollista. Tähän yksityisautoiluun on helpompi vaikuttaa kuin satunnaisiin kauppakeskuskäynteihin, tarjoamalla kaikille päiväkotipaikka lähellä kotia. Päiväkotipaikkojen tarve lienee mahdollista arvioida varsin tarkasti, esim. säännöllisin alueen lapsiperheille osoitetuin kyselyin, jolloin resurssit voidaan mitoittaa tarpeen mukaan.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 29.5.2008 

Kotihoidon ja yksityisen hoidon tukemisella voidaan vähentää kunnallisten päiväkotipaikkojen tarvetta

Usein kuulee mielipiteitä siitä, että pieniä lapsia olisi hoidettava kotona pidempään. Moni perhe haluaisikin tehdä niin, mutta valitettavasti pääkaupunkiseudun korkeat elinkustannukset yleensä vaativat molempien vanhempien työntekoa. Perheille voi olla mahdotonta tulla toimeen yhdellä palkalla, ja lapset on vietävä päivähoitoon.

Jotta kotihoidosta saataisiin edes jossain määrin taloudellisesti varteenotettavampi vaihtoehto, on kotihoidontuen Helsinki-lisää korotettava. Tämä auttaisi perheitä jatkamaan kotihoitoa vanhempainvapaan jälkeen nykyistä pidempään. Kotihoidon ja yksityisen hoidon tukeminen on kaupungillekin edullisempaa kuin päiväkotipaikan järjestäminen, ja näiden käytön lisääminen vähentäisi painetta kunnallisiin päiväkotipaikkoihin, joiden kysyntä on viime aikoina vain kasvanut.

Lasten hyvinvoinnin tukeminen on investointi, ei menoerä

Lasten hyvinvoinnin tukeminen on nähtävä investointina, josta on odotettavissa tuottoa jo 5-8 vuoden aikajänteellä, ja tuotot kasvavat sukupolvien ajan. Näin puhuu Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelä.

Lasten pahoinvoinnin aiheuttama palvelukuormitus on kasvanut nopeasti viime vuosina, ja ongelmat ovat aikaisempaa vaikeampia. Erityisopetuksen tarve on kasvanut kymmenessä vuodessa jatkuvasti, ja samassa ajassa psykiatristen lapsipotilaiden määrä ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on lisääntynyt. Kunnat ovat keskittyneet kalliiden häiriöpalveluiden tuottamiseen, ja ehkäisevän työn osuus on pysynyt ennallaan tai vähentynyt. Tehostamalla lapsiperheiden tukea, eli investoimalla lapsiin, voidaan vähentää lasten huostaanottoja, erityisopetuksen tarvetta sekä lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tarvetta. Hyvinvoivista lapsista kasvaa hyvinvoivia työtä tekeviä aikuisia.

Professori Rimpelä perää lapsiperheiden tuen uudistamista kokonaisuutena, ja ehdottaa säännöllisiä perhekohtaisia hyvinvointiarviointeja. Hyvinvointia tukevia käytäntöjä voidaan oppia; kriittiset vaiheet ovat varhaislapsuudessa. Lapsi kuuluu useisiin kehitysyhteisöihin, joita voivat olla perhe, varhaiskasvatus, koulu, harrastukset, jopa media. Palvelujen ensisijainen tehtävä on tukea kehitysyhteisöjä, tavoitteena häiriöpalveluiden kysynnän vähentäminen. Lapsi on kehitysyhteisönsä kuumemittari, jossa havaitaan yhteisöjen hyvin- tai pahoinvointi. Lapsen auttamiseksi aikuisten tulee muuttua.

Lisää tietoa professori Rimpelän ja Stakesin aihetta koskevista tutkimuksista löytyy oheisesta linkistä:

http://info.stakes.fi/kansanterveystyo/FI/esitelmia.htm

Ruskeasuon halli kokonaan ratsastajille

Historiallinen olympiamaneesi on saatettava takaisin alkuperäiseen käyttöönsä. Maneesin rakentaminen alkoi vuonna 1938 marsalkka Mannerheimin kääntäessä ensimmäisen lapiollisen maata rakennusalueella. Halli valmistui 1940 Helsingin olympiakisoja varten, jotka pidettiin sodan päättymisen jälkeen 1952. Hevostoiminnan vähentyessä 1950- ja -60-luvuilla suuri osa hallista erotettiin muuhun, mm. palloilijoiden ja nyrkkeilijöiden käyttöön, ja ratsastajille jäi vain 38 x 40 m suuruinen tila.

Vuosien varrella ratsastusharrastuksen suosio on kasvanut valtavasti. Ruskeasuon talleissa asuu noin 110 hevosta, ja alueella toimii kaksi ratsastuskoulua, useita ratsastusseuroja sekä Helsingin Ratsupoliisi. Hallitilat ovat ratsastajille täysin riittämättömät ja kilpailutoimintaan liian pienet, ja kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan ratsastustunneille.

Ratsastus naisvaltaisena lajina on jäänyt lähes kokonaan yhteiskunnan tukien ulkopuolelle, samaan aikaan kun miesvaltaisia lajeja, kuten jääkiekkoa ja jalkapalloa tuetaan halleja ja kenttiä rakentamalla. Palloilijoille on tarjolla lukuisia harjoittelupaikkoja eri puolilla Helsinkiä, ja uusia tiloja on suunnitteilla. On korkea aika korjata epäkohta ja palauttaa rakennushistoriallisesti arvokas maneesi ratsastajien käyttöön. Pitkää hallia voitaisiin hyödyntää ratsastus- ja kilpailutoiminnan lisäksi myös erilaisten tapahtumien, kuten messujen, koiranäyttelyiden ja konserttien pitopaikkana.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 22.9.2008

Potilaalle oikeus valita lääkärinsä

Terveyspalveluiden saatavuus vaihtelee alueittain. Joillain terveysasemilla lääkärin vastaanotolle pääsee nopeasti, toisilla taas voi joutua odottamaan kauankin. Jonottaminen lisää painetta päivystyksiin.

On aika muuttaa järjestelmää siten, että potilas voi valita lääkärinsä ja terveysaseman, jossa asioi. Jos omalla lähiasemalla on ruuhkaa, potilas voisi halutessaan hakeutua sinne, mistä aika järjestyisi kaikkein nopeimmin. Helpoin asiointipaikka saattaisikin olla työpaikan eikä kodin lähellä. Laboratoriopalveluiden kohdalla tämä valinnanvapaus on jo käytössä HUS-piirissä.

Jäykästä väestövastuusta luopuminen antaisi myös lääkärille mahdollisuuden keskittyä tiettyihin osaamisalueisiin, mikä parantaisi hoidon laatua ja lisäisi terveyskeskuslääkärin työn houkuttelevuutta. Valmisteilla oleva terveydenhuoltolaki tulee aikanaan lisäämään potilaan valinnanvapautta jopa yli kuntarajojen, mutta mikään ei estä siirtymästä malliin Helsingissä jo ennen lain voimaan tuloa.

Julkaistu Helsingin Uutisissa 18.9.2008.

Varhainen puuttuminen voi auttaa riskiperheitä ajoissa

Lääkärilehdessä 36/08 kerrotaan Varsinais-Suomessa kokeillusta varhaisen puuttumisen mallista, jossa vaikeuksissa oleville vauvaperheille tarjotaan apua räätälöidysti jo ennen kuin ongelmat ehtivät kärjistyä. Kyseisessä Nuppu-hankkeessa palvelu tuotteistettiin yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa, jolloin kunnallisia resursseja ei välttämättä tarvitse lisätä toimintaa varten. Nuppu-vauvaperhetyö on nyt Turun seudulla osa MLL:n palvelutarjontaa, ja perheet ohjautuvat palvelun piiriin neuvolan tai TYKS:in lastenklinikan kautta. Vauvaperhetyö käsittää yleensä 3-4 kotikäynnin mittaisen jakson, jonka aikana perhettä tuetaan kotona selviytymisessä ja selvitetään perheen palvelutarpeet. Ongelmat saattavat ratketa nopeamminkin.

Leikkipuistotoiminta on ennaltaehkäisevää sosiaalityötä

Toiminta Laurinniityn leikkipuistossa Lassilassa uhkasi loppua syyskuun alusta vuoden loppuun asti säästösyiden vuoksi. Tieto sulkemissuunnitelmista tuli täytenä yllätyksenä puiston käyttäjille, joista monet olivat ehtineet ilmoittaa lapsiaan puiston kerhoihin. Vanhemmat olivat valmiita jatkamaan toimintaa vaikka vapaaehtoisvoimin, kunnes sosiaalivirastosta ilmoitettiin, ettei puistoa suljetakaan. Sulkemista oli vain suunniteltu, mutta asiaa ei oltu viety sosiaalilautakunnan käsiteltäväksi.

Laurinniityn leikkipuiston infotilaisuudessa oltiin huojentuneita uudesta käänteestä, mutta samalla huolestuneita jatkosta. Miten toiminta tulee jatkumaan ensi vuonna, jos resurssit ovat näin tiukoilla? Puistossa on järjestetty leikki- ja kerhotoimintaa sekä koululaisten iltapäivätoimintaa, ja alueella on tarkoitukseen hyvin soveltuva rakennus ja leikkivälineitä. Olisi ollut resurssien tuhlausta jättää ne käyttämättä syksyn ajaksi. Vanhemmat katsoivat puistotoiminnan ehkäisevän syrjäytymistä ja tukevan lasten kotihoitoa. Monet olivat jopa ajatelleet hakevansa lapsillensa päiväkotipaikkaa, jos puisto olisi suljettu.

Helsingissä on pulaa päiväkotipaikoista, ja usealta taholta on ehdotettu lasten kotihoidon tukemista mm. kerhotoiminnan avulla. Strategioissa korostetaan ennaltaehkäisevän toiminnan tärkeyttä. Sosiaaliviraston omilla sivuilla todetaan, että "leikkipuistot ovat lapsiperheiden varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn aktiivinen mahdollistaja". Toivottavasti nämä asiat muistetaan, kun puisto- ja kerhotoiminnan resurssointia mietitään seuraavan kerran.

Asumiskustannusten kalleus on helsinkiläisille lapsiperheille todellinen koetinkivi

Jouduimme päiväkotireissulla toimittajan yllättämäksi. Lasten pyöriessä jaloissa minulta kyseltiin perheemme kulutustottumuksista ja inflaation vaikutuksista niihin. Selvitetyksi tulivat niin lastenvaatteiden hinnat kuin hyviksi havaitut säästökeinotkin. Eniten lapsiperheiden taloutta Helsingissä kurittaa asumisen kalleus. Asumme todella ahtaasti verrattuna muualla Suomessa asuviin tuttaviini. Helsingissä asumisessa on kuitenkin monia hyvä puolia, jotka saavat yhä useamman lapsiperheen valitsemaan sen asuinpaikakseen. Palvelut ovat lähellä ja hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä, autoa ei välttämättä tarvita ollenkaan, harrastusmahdollisuudet ovat lähes rajattomat, alueella on paljon hoidettuja puistoja ja virkistysalueita, tarjolla on erikielisiä päiväkoteja ja kouluja sekä erikoislukioita, ja työmatkat saattavat olla lyhyempiä. Sinänsä tavallinen lapsiperheen arki on varsin samanlaista asuinpaikasta riippumatta, mutta toiset viihtyvät kaupunkimaisessa ympäristössä ja toiset taas maalla. Itse rentoudun, kun näen kaupungin valot...

Ohessa linkki Hesarin talousnäkymiä koskevaan juttuun:

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/1135238971267?ref=lahetalinkki

Leikkipuistoihin kuntoiluvälineitä myös aikuisille

Englannissa oli hankittu puistoon kuntoiluvälineitä vanhuksille (HS 9.3.). Välineet saivat heti suuren suosion, ja niihin tullaan tutustumaan kauempaakin. Samaa olisi syytä kokeilla Suomessakin. Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi lasten leikkipuistoissa ei ole mitään kuntoilutelineitä aikuisille. Pienten lasten vanhemmat seistä värjöttelevät puistoissa jopa tuntikausia päivittäin, eikä aikaa omille urheiluharrastuksille juuri jää. Jos puistoissa olisi kuntoiluvälineitä myös aikuisille, voisivat lasten kanssa ulkoilevat vanhemmat ja isovanhemmat hyödyntää ulkoiluaikaa lihaskunnon kohottamiseen passiivisen seisomisen sijaan. Vanhempien kuntoilu olisi lapsillekin esimerkkinä siitä, ettei liikkumisen tarvitse loppua aikuisena. Kuntoilutelineet voisivat houkutella myös isiä puistoihin, kun päivän urheilutuokio hoituisi samalla lasten kanssa ulkoillen. Ehdotan, että Helsingin kaupunki toimittaa leikkipuistoihin kokeeksi samantyyppisiä telineitä, joita pururatojen varsilla näkee.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 17.3.2008